Pk-yritysten ja -yrittäjien on hyvä miettiä omia toimintamahdollisuuksia muuttuvalla sote-alalla. SOTE-osuuskunta Suomi on perustettu vastaamaan alan yrittäjien ja yritysten yhteistyötarpeeseen. Nyt käynnissä on alueosuuskuntien perustaminen eri puolille maata. Kuluvan vuoden lopulla on tarkoitus perustaa SOTE-osuuskunta Etelä-Pirkanmaa tuottamaan uudella, verkostomaisella tavalla sote-palveluja Akaan, Urjalan ja Valkeakosken alueelle. Tarkemmin
Mitä SOTE-osuuskunta Pirkanmaa tekee ja miten se osaltaan auttaa talousalueen elinvoiman kasvattamisessa erikoisesti palvelurakennetta vahvistaen.
PS. Vastaava tilaisuus tullaan järjestämään Etelä-Pirkanmaalle, Akaalle tiistaina 3.12.2019 klo 18.00 alkaen.
SOTE-osuuskunta Pirkanmaan perustajajäseninä ovat Oriveden Lääkäriasema Oy, Tampereen Selkäkeskus Medical Oy ja SOTE-osuuskunta Suomi. Kotipaikkana on Orivesi ja hallituksen puheenjohtajana toimii Oriveden Lääkäriasema Oy:n toimitusjohtaja Marjo Mikkola.
SOTE-osuuskunta Pirkanmaa aluksi toimii sekä Oriveden alueella että Tampereella. Valkeakoskelle on tarkoitus melko pikaisesti synnyttää oma, eteläisen Pirkanmaan alueverkostonsa. Pirkanmaalla saadut kokemukset on heti alkuvuodesta 2020 monistettavissa muihin maakuntiin.