Ajankohtaista

Ajankohtaista

Torstai, Tammikuu 27, 2022, 16:37

Sunnuntaina äänestettiin historian ensimmäisissä aluevaaleissa tilanteessa, jossa yhteiskunnan sote-palveluiden tuottaminen on ajautumassa seinään. Palvelupisteitä suljetaan. Hoitajien palkkoja pitäisi nostaa, hoitajia ei riitä tai ei saada houkuteltua kaikkialle edes rahalla. Väestö ikääntyy ja huoltosuhteet huononevat. Tiloista maksetaan

kallista vuokraa, kun omat kiinteistöt on jo myyty. - Tulevilla aluevaltuutetuilla tulee olemaan suuri vastuu kansalaisten alueellisen tasa-arvon säilyttämisessä. Mutta sote-uudistuksessa piilee myös alueiden mahdollisuus.


Torstai, Maaliskuu 4, 2021, 15:16

”Osuuskuntamuoto nousee yhä useammin pienten yrittäjien pohdintaan, kun sosiaali- ja terveysalan yritysten, rittäjien ja yhdistystenkin tulevaisuutta pohditaan kasvukeskuksiin keskittyvässä ja taustavoimiltaan yhä suurempien toimijoiden haltuun kehittyvässä sotemarkkinassa. Hyvinvointialueitten ja digitalisaation pelätään isompina kaventavan pienten toimijoiden elinmahdollisuuksia. Samaan aikaan harvempaan asutuilla alueilla yksilöityjen lähipalvelujen saatavuus edelleen heikkenee, vaikka palvelujen tarve ikääntyvässä Suomessa kasvaa.

Miten osuuskuntamuotoinen yhteistyö parantaa pienten toimijoiden selviytymistä, mitä lisäarvoa osuuskunta heille tuo?Entä mitä vaikeuksia yhteistyössä on ja mitkä ovat riskit sitoutua yhdessä tekemiseen?”


Torstai, Maaliskuu 4, 2021, 14:57

”Ikääntyminen ja kaupungistuminen eivät helpota kuntien talouspaineita, harvempaan asutut alueet harvenevat entisestään. Palvelut ja niitä tuottavat yrittäjät etääntyvät asukkaista. Aktiivisella aluekehityksellä voi kehitystä ainakin hidastaa. Osuuskuntamuotoinen kumppanuustoiminta on kustannustehokas mahdollisuus saaristokuntien palvelujen pelastamiseksi ja alueen elinvoiman kasvattamiseksi. Ryhmätahto ratkaisee.”


SOTE-osuuskunta Suomi
SotePiste

c/o Petri Sipilä
Kielotie 56a as. 2
FIN 01300 VANTAA


Petri Sipilä
toimitusjohtaja
verkostoasiantuntija, hall.jäsen
p. 045 670 8810
petri.sipila@soteosksuomi.fi

Pasi Nurmela
hallituksen puheenjohtaja
p. 044 5400 451
pasi.nurmela@seniortek.fi

(c)2022, All Rights Reserved
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän